tammi 312015
 

4bf05a3a22d1d1f903ff390dc1d22c2aÉdouard Manet (1832–1883) maalasi vieressä olevan muotokuvan vuonna 1872, noin kymmenen vuotta ennen kuolemaansa. Pidän itse kuvasta niin paljon, että se on lojunut jo jonkin aikaa näytölläni. En väsy ihailemaan tuon hahmon koruttomuutta. Naisen sielu on vangittu muutamalla siveltimen vedolla. Hyvä muotokuva ei välttämättä muuta kaipaakaan. Pensselin jälki on leveää ja sitä on ohjannut impressionistinen tapa hahmottaa ympäristöä. Olisin voinut ottaa tähän esimerkeiksi vaikka Vincent van Goghin tai Pierre-Auguste Renoirin omakuvan. Niissä on myös vaikea nähdä realismia, ainakin jos tarkennetaan kasvojen värimaailmaan. Renoirin naama loistaa punaisena kuin se olisi maalattu pikkujoulutunnelmissa. Goghin omakuva muistuttaa auringonkukan värimaailma. Se on siitä huolimatta loistava. Katsoja ei edes hae niistä yhdenvertaisuutta, vaan jotain paljon syvempää. Kuvan sielu on jossain aivan muualla kuin huolellisessa siveltimen jäljessä. Yksityiskohtaisen tarkasti maalattu muotokuva saattaa olla usein paljon tylsempi, kuin sellainen joka on kuin huitaisten tehty. Kukaan ei pysty sanomaan tyhjentävästi, mitä taide on. Tähän Manetin maalaamaan muotokuvaan taiteen tunnusmerkit on mielestäni kiinnitetty jokaisen siveltimenvedon painalluksella.

Manetin uran alku oli vielä vahvaa realismin kautta kuvataiteessa. Vuosisadan puolivälin jälkeen avautui uusi maailma eli taidekäsitys kurkotti kohti impressionista todellisuuskäsitystä. Rakastamani säveltäjä Claude Debussy oli jo täyttänyt kymmenen vuotta, kun Manet maalasi tämän taulun. Debussy ei pitänyt siitä, että hänen musiikkiaan kutsuttiin tuolla mainitulla termillä. Minun mielestäni hän oli aivan oikeassa, sillä impressionistinen tyylisuunta istuu paremmin kuvataiteeseen, jossa sen mukaisesti pyrittiin vangitsemaan lähinnä vaikutelma (impressio) tietystä hetkestä. Tämä onnistuu toki paremmin pensselin kuin nuottien avulla. Tämä oli todella melkoinen mullistus. Se sai vastustusta, niin kuin yleensä kaikki uusi joka poikkeaa tutusta normistosta. Jopa toiset taiteilijat irvailivat impressionistien töitä, väittäen niiden olevan keskeneräisiä. Näiden mielipiteiden taustalla oli tukeva perinne. Siihen asti kuvataide oli hahmottanut todellisuutta enemmän ja vähemmän realistisesti. Ensimmäiset maalaukset löytyvät jo lähemmäs 20 000 vuoden takaa luolien seiniltä. Jopa keskiajan raamatulliset aiheet ovat jossain mielessä enemmän kosketuksissa arkeen kuin impressionismi tai kubismi, joka suorastaan räjäytti kuvamaailman. Kubismia kaiketi voisi sanoa ensimmäiseksi ohjelmoiduksi taidesuunnaksi. Se luultavasti keksittiin jossain Pariisin Montmartren taiteilijayhteisössä. Pariisi oli tuohon aikaan se paikka, jossa kuvataiteilijat viihtyivät. Itse olen kävellyt Montmartren kapeilla kujilla ja tutustunut sen huipulla kohoavaan Sacré-Coeurin kirkkoon. Alue on hyvin viehättävä edelleen ja en lainkaan ihmettele, että taiteilijat ovat ottaneet tuon alueen omakseen.