syys 272014
 
salieri

Antonio Salieri

Mozart ei ollut keskinkertainen. Salieri taisi olla sitä, ainakin tuon loistavan Milos Formanin elokuvan mukaan. Tuo tsekkiläinen ohjaaja elää edelleen ja tekee filmejä. Viimeinen tuotos ilmestyi muutama vuosi sitten. Ohjaajat harvemmin jäävät eläkkeelle, koska luovuus ei vähene ikääntyessä. Visuaalinen hahmottaminen ei taida kaipaa lähimuistia. Olen itse hyvä esimerkki tuosta logiikasta ja ajattelusta. Kuljen kameran kanssa aika usein lähimetsässä ja en aina edes muista miten sinne olen joutunut;-). Se ei haittaa, koska visuaalinen ympäristön hahmottaminen on vain ikääntyessä parantunut. Ideoita pursuaa, mutta ne on pakko kirjata välittömästi muistiin jonnekin.

Minun piti puhua keskinkertaisuudesta. Todellisuudessahan sellaista ei ole edes olemassa. Se on vain määre, joka on vähän kaikkea. Mutta jos löytäisimme keskinkertaisen ihmisen, niin samalla löytäisimme maailman onnellisimman ihmisen. Keskinkertaisella kulkijalla ei ole paineita, mikäli hän ymmärtää olevansa keskinkertainen ja hyväksyy asian. Mehän halusimme olla kaikki viisaita ja älykkäitä, mutta huipulla on yllättävän vähän tilaa. Ja sekin tila käytetään toisten alas tyrkkimiseen. Osaansa tyytyväisellä keskinkertaisella ei ole tarvetta tähän. Ympäristö ei edes oleta sinun hallitsevan kaikkea mahdollista. Jos olet syntynyt viisautta päässäsi, niin sinun pitäisi tietää jokaisen planeetan pintalämpötila ja keskustella viime vuosisadan ehkä maineikkaamman filosofin Ludwig Wittgensteinin kirjoituksista, kuin juttelisit ulkohuussin seinällä olevalle Nykäsen Matin isokokoiselle lakanalle. Keskinkertaiselta ei kukaan kysy mitään, koska on oletettavaa, että hän ei tiedä kuitenkaan vastausta. Keskinkertainen saa kulkea rauhassa, hänen askeleensa ovat tasaiset ja niiden kopinassa on tyytyväisen elämän kaiku.

Ainoa ongelma minkä keskinkertainen ihminen voi elämässään kohdata on pelko, että hänen luokituksensa putoaa jossain vaiheessa pykälää alemmaksi. Se on harmitus, joka tulee luultavasti vasta siinä iässä, kun ajatukset ovat jo kohdistuneet virtsaamisongelmiin. Jossain mielessä keskinkertaisuus on siis täydellinen olotila.