loka 302014
 

Sieppaa2Päätin alkusyksyllä, että kirjoitan vähintään blogin kuukaudessa. Nyt eletään kuukauden viimeistä päivää ja blogia ei näy, kiirettä siis pitää. Ideoita toki syntyy riittävästi, kunhan vain tulisi laitettua nuo oivallukset muistiin. Osa jää toteuttamatta, kun en saa enää kaivettua niitä myöhemmin päästäni ulos.

Kävin pari viikkoa sitten kaverini kanssa Lahdessa kiertelemässä kirpputoreja. Niitä riittää tuossakin kaupungissa ja kaikille on yhteistä, että ne ovat hyvin hoidettuja. Samoin kävijämäärät keskellä arkea ovat yllättävän suuret. Yleensä katselen näillä reissuilla lähinnä kirjoja, vaikka olenkin pyhästi luvannut olla ostamatta niitä lisää työhuoneeseeni. Tällä kertaa kuitenkin pari teosta herätti mielenkiintoni. Toinen niistä oli Tammen kustantama ”Iloinen 1950-luku”. Sitä en tiedä, mistä tuota iloa 50-luvulle kumpusi. Ehkä sotavuosien jälkeinen usko tulevaan nousi kirjaimellisesti tuhkasta kuin Feniks –lintu. Kirjassa käydään tuo vuosikymmen lävitse päivä päivältä ja lähinnä se herätti mielenkiintoni. Voisin nyt tarkistaa tuonkin, että mitä tapahtui syntymäpäivänäni. Sillä ei varmaan ollut silloin minulle kovinkaan paljon merkitystä, kun odottelin ensimmäisiä vaippoja alakertani suojaksi. Nyt sillä näyttää olevan, kun etäisyyttä on tullut reilusti.

Kirja sivuuttaa tarkan syntymäpäiväni, silloin ei kaiketi tapahtunut maailmalla mitään mielenkiintoista. Aloitan lähestymisen noin kuukautta aiemmin, sillä silloin Helsingin rautatieasemalla riehusi tulipalo. Sitä kuulemma seurasi 20 000 ihmistä. Heillä oli myös muutakin töllisteltävää, sillä asemanrakennuksen yläpuolella pörräsi helikopteri, joka ei ollu kovin tuttu näky maassamme. Ensimmäinen helikopterilento Suomessa oli tapahtunut vain vuotta aiemmin Turussa, joten jotain todella outoa oli ilmassa. Muutama päivä tämän jälkeen Pohjois-Korea hyökkäsi eteläisen naapurinsa kimppuun ja alkoi sota, joka näyttää olevan vieläkin kesken.

Kaksi viikko ennen syntymääni kuolee arkkitehti Eliel Saarinen. Kuka Eliel Saarinen? Hän oli aikanaan tunnetuin arkkitehtimme Alvar Aallon ohella. Lisäksi hän on suunnitellut jo mainitun Helsingin rautatieaseman, joka syttyi palamaan kolme viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Saarisen töitä on myös Suomen Kansallismuseo. Eliel raapusteli toimistossaan piirustukset myös Eduskuntatalolle ja sehän piti alustavien suunnitelmien mukaan pystyttää Tähtitorninmäelle. Se löysi kuitenkin lopulta paikkansa Arkadianmäeltä. Suunnittelukilpailun voitti arkkitehtitoimisto, jonka nimi on ei taida kertoa enää mitään kenellekään, joten jätän mainitsematta sen.

Päivää ennen syntymääni Suomen voimistelujoukkio voitti permannon maailmanmestaruuden. Lisänä tälle saavutukselle oli rekkimies Paavo Aaltosen voittama kultamitali. Noiden ansioiden tapahtumapaikkana oli Basel, joka lienee jossain Sveitsin maaperällä.

Kaksi päivää syntymäni jälkeen kuolee Ester Ståhlberg. Kaksi vuotta myöhemmin menehtyy hänen puolisonsa ja meidän ensimmäinen presidenttimme Kaarlo Johan Ståhlberg. Eli olen melkein sukua presidentille ja hänen kirjailija vaimollensa. Esteri hämmensi kirjoillaan äärioikeistolaisten maailmankuvaa, kun hän antoi juutalaisillekin jossain kirjoittamassaan teoksessa ihmisarvon. Outoa, kun ajattelee mitä tuo ihmisryhmä oli käynyt lävitse vajaa vuosikymmen aiemmin. Tuohon kansanryhmään kohdistuva kritiikki ei tunnnu tosiaan loogiselta tässä vaiheessa vuosisataa, kun keskitysleirit olivat vielä tuoreessa muistissa. No, kyseessä oli äärioikeisto ja tuossa porukassa ei taida eettiset valinnat olla kovinkaan tärkeässä roolissa.

Kaksi viikkoa syntymäni jälkeen vierailee meillä The Delta Rhytm Boys, jonka musiikkia alan seuraavaksi kaivamaan Spotifysta. Veikkaan kuitenkin, että vanhempani eivät kuunnelleen radiostaan tuota bändiä. Siellä taisi soida Olavi Virta ja muut tangomusiikin taitajat. Tärkeä uutinen kuitenkin unohtui, sillä kuukausi syntymästäni syntyi Kristiinankaupungissa neloset. En tiedä kuinka yleistä tuo mahtaa olla, mutta mutuilisin, että kvartetteja ei varmaan tupsahda vanhempien iloksi kovinkaan usein.