helmi 242013
 

Newspapers_front_page2Itsensä kanssa huoraamista on omien arvojen päälle kuseminen. Nuo arvot eivät voi vaihdella sen mukaan, että miltä tänään tuntuu. Niitä ei voi myöskään piilottaa työvaatteiden alle. Arvojen muutokset vaativat pohdintaa, seurustelemista elämän kanssa eli todellista sylipainia. Maailma olisi kummallinen paikka elää, jos päättäjien ja valtaapitävien arvomaailma olisi tänään erilainen kuin huomenna. Kestävät arvot luovat turvallisuutta, myös niille joille niillä ei ole merkitystä.

Toimittajan koulutuksessa käydään lävitse myös tulevassa työssä tarvittavat eettiset työkalut. Hänen on kunnioitettava ihmisarvoa ja hänen pitää olla jutuissaan mahdollisimman objektiivinen. Tosiasiat on esitettävä niin, että vastaanottaja voi muodostaa mielipiteensä neutraalilta pohjalta. Tieto on toki aina jossain määrin värittynyttä, jos se nivoutuu edes jollain tavalla omaan arvomaailmaan. Mutta tässä palkitaankin yrittämistä, ei täydellistä virheettömyyttä.

Kun katselee iltapäivälehtien etusivuja, niin ei voi kuin ihmetellä. Valkoisista valheista on tehty hyväksyttäviä. Juttuja voidaan paisutella ja niiden objektiivisuus jää houkuttelun alle. Mennään ylitse siitä kohdin, mistä aita on matalin. Lehti pitää saada kaupaksi, vaikka edellisen vuorokauden aikana ei ole tapahtunut mitään järisyttävää. Viimeisten vuosien aikana erilaiset raflaavat pitkäaikaiset sääennusteet ovat saaneet etusijaa. Vähänkin asiaan perehtynyt tietää, että nämä ovat äärimmäisen epävarmoja. Säätä voidaan ennustaa melko tarkalleen vain muutama päivä eteenpäin, pidemmät ennusteet ovat jo enimmäkseen fiktiota. Vaikka nämä lehtien ennusteet ajavat järjestään karille, niin niitä ilmestyy yhä edelleen. Ihan kuin mistään ei olisi mitään opittu. Viimeksi piti olla hyvin kylmä helmikuu, mutta tähän mennessä on ollut tavallista lauhempaa.

Lehtien ostajiksi houkutellaan henkisesti laiskoja, joille vain isot otsakkeet ovat realimaailmaa. Filosofitkin kelpaavat etusivulle, kun heillä on alkoholin kanssa ongelmia. Muuten he ovat tylsiä, joista kukaan tavallinen arjen puurtaja ei voi olla kiinnostunut. Tämähän on jo lukijan hyväksikäyttöä. Olen silloin tällöin ihmetellyt, että miltä mahtaa tuntua tehdä juttuja, joiden faktojen tarkistaminen ei ole olennaisin osa jutun tekoa. Itse olisin ainakin helkkarin ahdistunut. Jos oma moraali hyväksyy sen venyttelyn työaikana, niin se ei voi todellakaan olla kovinkaan kestävällä pohjalla. Tämä on tuota itsensä kanssa huoraamista. Kumma kyllä, siitä jää hyvin harvoin edes kiinni.

helmi 212013
 

booksTarkastelin muutama päivä sitten Elisa Viihteen tallennuksia. Elokuvakansion laskuri näytti lukemaa 544 ja dokumenttejakin oli katsomatta vajaa sata. Ja joku vielä uskaltaa sanoa, että telkkarista ei tule mitään katsottavaa. Itse väitän, että vika ei taida olla suinkaan tarjonnassa, vaan vastaanottajassa. Jos mikään elämänalue ei kiinnosta, niin tuskin löytyy paljon töllötettävääkään. Tällaisia ajelehtijoita tulee vastaan silloin tällöin. Elämä on niin kauan kivaa, kun voi valittaa ja kaivaa epäkohtia. Nuo sanomisen kohteet ovat yleensä myös mahdollisimman kaukana omalta tontilta. Netti on mahdollistanut nämä nimettömät verbaaliset röyhtäisyt, joita muuten ei ehkä tulisi koskaan sanottua. Typeryydestä on tehty hyve.

Myös iPadin ja Kindlen muistissa on mukavasti sähköisiä kirjoja. Työhuoneeni kirjahylly on piripintaan täynnä ja kirjastosta kannan pahviselkäisiä kotiin sitä vauhtia, että joudun palauttamaan osan takaisin lukematta sivuakaan. Kun ymmärsin tämän suhteutettuna jäljellä olevan elämän pituuteen, niin jouduin lähes paniikkiin. Miten ehdin lukea edes ne kirjat, jotka ovat must –listalla. Hyvä, että ennätän edes katsoa klassikkoelokuvat, puhumattakaan mielenkiintoisista dokumenteista ja tv-sarjoista, joita ilmestyy tallennekansioon lähes päivittäin. Päivien tunnit ovat vanhemmiten muuttuneet minuuteiksi. Ilta tulee jo kohta syliin, vaikka istuin juuri aamupuurolla. Ottaisin mielelläni vastaan sen pillerin, jolla voisin korvata pakollisen unen tarpeen. Öisin tuntuu menevän kahdeksan tuntia aivan hukkaan.

Jäljelle jää siis vain priorisointi. Sana viittaa terveydenhoitoon, mutta ehkä se pitäisi sisällyttää myös elämänkaareen. Nuoruudessa on pakko priorisoida, kun käydään koulua. Perheen perustaminen taitaa myös edellyttää sitä. Jossain vaiheessa on tilaa jo ajelehtia. Se pitäisi olla se kohta, jossa kaivetaan vuosikiikarit esiin ja aletaan tarkkailla tulevaisuuden maastoa. Se saattaa näyttää hyvin autiolta tai vuoristoiselta, mutta jostain olisi polku löydettävä. Itse rakastan jyrkkiä rinteitä, sillä ne pistävät huohottamaan. Sykkeen laskiessa elämä ottaa myös tiukemmin kädestä kiinni. Arvojen priorisointi pitäisi tapahtua joka aamu yhä uudelleen. Minuuden kehittämisen pakko olisi löydyttävä oman halun kautta.  Ja mieluummin paikasta, joka takaa sen tunteen, että elämä ei tainnut mennä sittenkään hukkaan.

Lopetan tämän synkän yksinpuhelun lyhyeen haiku -runoon, joka pujahti mieleeni muutama päivä sitten, kun Elmeri-kollimme kiskoi minua hihnasta paikasta toiseen. Kaipaan tämän nuoren herran paikalle silloin tällöin koiraa, joka olisi varmaankin paremmin ohjailtavissa kuin itsepäinen kissa.

Talvi.

Ei muuta väriä kuin

variksen huuto